keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Korso-Koivukylä-alueen linjaston suunnittelu käynnistyy

HSL on käynnistänyt Korso-Koivukylä-alueen linjastosuunnitelman laadinnan. Työn tavoitteena on laatia Korso-Koivukylä-alueen bussiliikenteen linjastosuunnitelma vuosille 2014-2021. Linjastosuunnitelma valmistuu maaliskuun 2012 loppuun mennessä. Linjastosuunnitelman laadinnan tarkoituksena on selkiyttää alueen nykyistä linjastoa sekä osaltaan varautua asutuksen ja työpaikkojen kehittymiseen ja Kehäradan käyttöönottoon.

Linjastosuunnitelmaa laadittaessa asukkaiden mielipide on tärkeä ja siten työtä varten on perustettu tämä blogisivu, joka toimii työn virallisena projektisivustona sekä vuorovaikutuskanavana asukkaiden ja suunnittelijoiden välillä koko suunnittelun ajan. Blogissa julkaistaan postauksia, joissa kerrotaan työn etenemisestä. Postauksia kommentoimalla voi osallistua suunnitteluun heti suunnitelman laadinnan käynnistymisestä lähtien. Blogin kautta voi siis seurata suunnittelun etenemistä sekä osallistua suunnitteluun. Blogin kautta jätetyt viestit ja kommentit välittyvät suunnittelijoille tiedoksia ja siten suunnitelman laadinnassa hyödynnettäviksi.

Ajatuksesi ja mielipiteesi bussilinjaston kehittämiseksi on meille tärkeä! Osallistu suunnitteluun kommentoimalla!

Linjastosuunnitelman laadinnan eteneminen ja vaiheet

Linjastosuunnitelman laadinta käynnistyy lähtötietojen kokoamisella. Tässä työssä keskeisiä lähtötietoja ovat mm. nykyiset bussilinjat, asukas- ja työpaikkamäärät suunnittelualueella niin nykytilanteessa kuin vuosien 2014 ja 2021 ennustetilanteissakin, aiemmin laaditut suunnitelmat sekä saadut palautteet.

Tässä työssä varsinainen linjastosuunnittelu tehdään suunnittelutyöpajoissa ja -kokouksissa, joihin osallistuvat Korso-Koivukylä-alueen linjastosuunnittelijat HSL:stä, Vantaan kaupungin liikenne- ja maankäyttöasiantuntijat, muut sidosryhmät sekä konsultti. Työn aikana järjestetään neljä laajempaa suunnittelutyöpajaa sekä useita pienempiä suunnittelukokouksia. Suunnittelutyöpajojen ja -kokousten aiheita ovat mm. Leinelä-Ilolan, Korson, Vantaan Akselin ja Hakunilan, Peijaksen, Päiväkummun, Nikinmäen ja Pohjois-Nikinmäen yhteydet, Korso-Koivukylä-alueen kouluyhteydet sekä suunnitteilla olevien hankkeiden (mm. Elmo) joukkoliikenneyhteydet.

Suunnittelutyöpajojen ja -kokousten perusteella laaditaan 1-2 vaihtoehtoista ehdotusta Korso-Koivukylä-alueen linjastosuunnitelmaksi. Suunnitelmaehdotukset ovat tässä vaiheessa vasta luonnoksia. Suunnitelmaehdotusten linjastot mallinnetaan tietokoneohjelmistolla ja niistä lasketaan alustavia tunnuslukuja, kuten esimerkiksi linjojen pituudet ja ajoajat, muutosten vaikutukset linjojen matkustajamääriin ja matka-aikoihin sekä joukkoliikenteen järjestämisen kustannuksiin.

Tämän jälkeen suunnitelmaehdotukset laitetaan internettiin kommentoitaviksi. Lisäksi suunnitelmaehdotuksia esitellään kahdessa asukastilaisuudessa, joissa on niin ikään mahdollisuus kommentoida ja esittää kysymyksiä suunnitelmaluonnoksiin liittyen. Sekä internetin kautta että asukastilaisuuksissa saadut kommentit kootaan. Saatujen kommenttien perusteella suunnitelmaehdotusta tarkistetaan, jonka jälkeen linjastosuunnitelma saa lopullisen muotonsa. Vielä ennen suunnitelman julkaisua siihen pyydetään lausunto Vantaan kaupungilta.

50 kommenttia:

  1. HSL-lippujen kelpoisuutta voitaisiin laajentaa kaukoliikenteen syöttöbusseihin, jotka ajavat Keravan taukopaikan ja Lentoaseman väliä. Vaihtoehtoisesti linja 540 Lentoasema-Espoon keskus voisi aloittaa jo Korsosta tai Koivukylästä ja sieltä ajaa lentoasemalle ennen varsinaista reittiään.

    Tällainen järjestely olisi myös mahdollinen liittyen matkahuollon busseihin

    - Keravan taukopaikka - Korso - Lentoasema
    - 540 tai 633 Koivukylä - Lentoasema

    VastaaPoista
  2. 633 voitaisiin lyhentää Kehäradan valmistuttua kulkemaan Kerava - Korso - Lentoasema.

    VastaaPoista
  3. Korsosta ja Koivukylästä voisi kulkea pitkä radanvartta seuraileva bussireitti Helsingin puolelle Puistolan tai Malmin asemalle. Tämä helpottaisi liikkumista radan suuntaisesti silloin, kun asema ei satu aivan kohdalle. Vantaan linjaa 71 tai Koillis-Helsingin lyhyitä syöttölinjoja kuten 76 voisi hyödyntää tätä pitkää linjaa rakennettaessa.

    VastaaPoista
  4. 730 bussireitti Rekolasta (Laurintie) suoraan keskustaan on erittäin tärkeä ja hyvä! Mikäli saisi bussin, joka menisi suoraan moottoritietä Helsinkiin, olisi vieläkin parempi.

    VastaaPoista
  5. 633:n on ehdottomasti mentävä keskustaan asti kuten nyt. Lentokentälle oma linja.

    VastaaPoista
  6. Tuo Rekolasta Helsinkiin menevä linja 730 on erittäin tärkeä myös Matarin asukkaille. Siitä on hyvät vaihtoyhteydet Helsingin päässä Sörnöisistä, on sitten menossa Itä-Keskuksen suuntaan tai Mäkelänkatua Vallilaan-Koskelaan jne.
    Tätä linjaa käyttävät myös esim. luonnontiedolukioon menevät opiskelijat.

    VastaaPoista
  7. Linja 730 on erittäin tärkeä, eikä juna missään nimessä korvaa joustavaa kulkua mm. Viikkiin ja muualle itähelsinkiin. Työmatkalaisia ja koululaisia on paljon josta merkkinä täpötäydet bussit. Vuoroja lisää!

    VastaaPoista
  8. Havukoskelle lähtee Helsingistä lauantai-iltaisin viimeinen bussi 18.40 arkisin 20.40. Junat toki kulkevat kiitettävän usein, mutta Koivukylän aseman 7 kapakkaa eivät tee kulkemista kovinkaan miellyttäväksi sen enempää turvallisen tuntuiseksi. Minkään näköistä liitännäislinjaa tänne ei tule, pois on jäätävä kapakkasumassa. Seuraus +/- siis ei mitään. Vanhemmatkin ihmiset haluaisivat liikkua harrastuksissa, kulttuuritapahtumissa yms. Eikä tuo alue ole lapsillekaan mukava. Lisäksi aseman liukuportaat ovat 1-2 krt:a 20 krt:sta toimintakunnossa, varsinkaan ylöspäin mentäessä, siis pois asemalta. Busseja tai minibusseja kulkemaan Kytötien ja Koivukyläntien kautta, siten että Kytökujan ja Havukallionkadun pysäkit ovat käytettävissä. Kiitos!

    VastaaPoista
  9. MillaMagian mukaan Havukoskelle ei ole arki-iltaisin klo 20.40 jälkeen suoraa yhteyttä Helsingistä eikä liityntäyhteyttä Koivukylän asemalta myöskään ole. Tämä ei aivan pidä paikkaansa sillä Helsingistä pääsee Havukoskelle myös linjalla 734 jonka viimeinen lähtö Rautatientorilta on arkisin klo 1.15, lauantaisin klo 1.10 ja sunnuntaisin klo 0.10, lisäksi Koivukylän aseman ja Havukosken kautta kulkevat sisäiset linjat 77 ja 87, Tikkurilan asemalta Havukoskelle puolestaan pääsee linjalla 70 joten kyllä siellä aika hyvin busseja kulkee! Ainoa huono puoli linjassa 70 on ettei se aja Koivukylän aseman kautta. Korson alueella nykyiset linjat 73L/M ja 75K/M pitäisi suunnitella kokonaan uusiksi, nuo kirjainvariaatiot ovat turhan sekavat ainakin satunnaiselle käyttäjälle.

    VastaaPoista
  10. Etelä-Päiväkummusta voisi lähteä 734:sen lisäksi myös bussi, joka ajaa lähes suoraan moottoritielle ja siitä Helsinkiin. 734 ajaa nimittäin todella hitaasti Helsingin keskustaan ja bussi on aina aivan täynnä. Bussilla kestää lähes tunti Helsinkiin, joka on todella kauan mielestäni. Viikkiinkin kestää jo puoli tuntia, kun taas 732:lla pääsee Viikkiin Havukoskelta 15 minuutissa. Eikä aina oikein miellyttäisi kävellä pitkää matkaa Havukoskelle, jotta pääsisi nopeammin. Kävelemisessäkin menee tottakai aikaa ja talvisin ei ainakaan ole mukavaa kävellä pitkiä matkoja. 730:n pysäkillekin kun on jonkin verran matkaa.

    VastaaPoista
  11. Kai tässä otetaan lähtötietona huomioon se, mihin ihmiset matkustavat, eli missä he käyvät töissä.
    Jos tuota ei oteta huomioon (ja minusta tuntuu että sitä ei oteta huomioon missään suunnitelmissa, johtuuko siitä, että ko. tietoa ei HSL:llä ole?) on turha yrittääkään suunnitella minkäänlaista linjastoa joka oikeasti toimisi.

    VastaaPoista
  12. Päiväkummusta tarvitaan kunnon syöttöliikenne Koivukylän tai Rekolan asemalle. Joko Peijaksen tietä tai Laurintietä pitkin. Bussilla pitäisi päästä edes joka toiselle junavuorolle (mieluiten jokaiselle.) Nykyään on ajettava asemalle omalla autolla, koska bussivuorot ovat niin surkeat!

    VastaaPoista
  13. 732 ja 734 reitit voisivat vaihtaa reittejään siten, että nykyinen 734 ajaisikin Havukoskelta Laurantieltä keskustaan 732:n reittiä. Kun taas 732 voisi jatkaa nykyistä 734 reittiä Jokiniemen kautta. Perustelut tälle, että suurella osalla 732 reitin käyttäjillä lähinnä Kytötien varrella on myös lyhyt matka Koivukylän juna-asemalle, toisinkuin 734 reittiläisillä Päiväkummun puolelta on ainoa suora yhteys Helsingin keskustaan pitkä ja kiemurteleva 734 linja.

    VastaaPoista
  14. Korson Vierumäelle on tullut paljon uutta asutusta ja alueelle on muuttanut paljon lapsiperheitä. Alueelta tulisi päästä kulkemaan sujuvammin julkisilla. Bussi nro 71 on loistava, mutta bussi numero 71K voisi liikennöidä useammin. Alueelta on myös hankala päästä nopeasti Helsingin keskustan tai Viikin alueelle. Monet alueen asukkaat käyvät töissä Helsigissä ja kulkeminen työpaikka- ja koulumatkoilla vaatii useiden yksityisautojen hankintaa.Lisäksi päivittäispalvelut sijaitsevat suhteellisen etäällä, joten asiointi vaatii lähes aina yksityisautoilua.

    VastaaPoista
  15. Jos mielestäsi Vierumäestä on hankala kulkea nopeasti Helsingin Keskustan ja Viikin alueelle niin ota selvää Leppäkorven tilanteesta...

    VastaaPoista
  16. Etelä-Päiväkummusta lähtevien 973 ja 734 lähtöajat ovat aivan peräkkäiset - bussit ajavat lähes peräkanaa ja sitten pitkään aikaan ei lähde mitään.
    Lisäksi 973:n aikataulut eivät natsaa junien lähtöaikojen (Koivukylästä) kanssa; kesällä ja hyvällä säällä ehkä täysiä juostessa ehtii lähtevään junaan mutta talvella ja huonolla kelillä ei missään nimessä.

    Lisäksi Etelä-Päiväkummusta tarvittaisiin kaupungin sisäinen linja Tikkurilaan; nykyinen Laurintien kautta Peijakseen koukkaava 71 ei oikein toimi näin Etelä-Päiväkummusta katsottuna; linja esim. Päiväkummutie/Peijaksentie -> Havukoski/Koivukylä -mahdollisesti Ohratien kautta (palvelisi myös lukiolaisia ja ammislaisia) Tikkurilaan olisi tarpeen; esim. lapsia ei voi laittaa bussi-juna yhdistelmällä vaan pienten tulisi päästä yhdellä kulkuneuvolla kaupungin keskukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti kaikki eivät asu Etelä-Päiväkummussa. Linja 71 on se ainut linkki, josta koululaiset täältä vanhasta Päiväkummusta pääsevät junalle. Nyt sekin linja muutetaan niin, että yhteyttä ei tulisi olemaan.

      Poista
  17. Bussi numero 730 ei palvele nykyisellään niin kuin pitäisi. Bussi kulkee aivan liian harvoin ja linjan pituus on järjettömän pitkä. Bussilinjaan voisi lisätä vuoroja jotka ajaisivat suoraan rekolan tietä havukosken kautta moottoritielle. Koska mm. nykyinen reitti joka kulkee vanhalahdentien kautta ajetaan lähekkäin 731N bussin kanssa. En usko että palvelee edes sen alueen asukkaita kuten pitäisi. Juna ei ole ratkaisu kaikkeen jos kulkee esim. viikkiin tai Arabiaan. Tämän hetkinen bussilla tehty työmatka Matarista helsingin keskustaan kestää ruuhkassa tunnin, ei ole enää mitenkään päin kohtuullinen. Harva edes on niin keskustassa töissä että työmatka suuntaansa olisi vain tunnin. Useimmilla se 1-2h välillä per suunta. Ja se on liikaa.

    VastaaPoista
  18. "Anonyymi kirjoitti...
    732 ja 734 reitit voisivat vaihtaa reittejään siten, että nykyinen 734 ajaisikin Havukoskelta Laurantieltä keskustaan 732:n reittiä. Kun taas 732 voisi jatkaa nykyistä 734 reittiä Jokiniemen kautta. Perustelut tälle, että suurella osalla 732 reitin käyttäjillä lähinnä Kytötien varrella on myös lyhyt matka Koivukylän juna-asemalle, toisinkuin 734 reittiläisillä Päiväkummun puolelta on ainoa suora yhteys Helsingin keskustaan pitkä ja kiemurteleva 734 linja."

    Yhdyn tähän kommenttiin! Tällainen muutos olisi erittäin hyvä.

    VastaaPoista
  19. Kulomäestä nopeampi yhteys Tikkurilaan, nyt bussimatka kestää helposti yli puoli tuntia. Toki junaan vaihtamalla matka voi nopeutua riippuen miten sopivasti ne sattuvat menemään.
    Yöbussiliikenne viikonloppuisin myös säilytettävä (700 ja 710 -linjat), ehdottoman hyvä taksin korvike.

    VastaaPoista
  20. Kehä III kulkevat poikittaislinjat 52, 53 ja 54 pitäisi säilyttää työmatkalaisia ja koululaisia varten. Näillä linjoilla on ainakin työmatkojen aikaan paljon matkustajia Kehän varrelle ja myös Myyrmäkeen. Mikäli nämä katkaistaan Tikkurillaan, niin siitä muodostuu jo nytkin pitkän ajan ottaviin työmatkoihin lisää aikaa. Lisäksi olisi syytä valmistella vaihtoehto, jossa Korso-Koivukylä suunnalta menisi bussi mahdollisimman suorinta tietä Kehälle, koska nykyiset mutkittelut ennen Kehää vievät paljon aikaan (jopa fillarilla pääsee Viinikkalan liittymästä yhtä nopeasti Koivukylään kuin 53:lla !).

    VastaaPoista
  21. Rekola, Matari
    Bussi 730 säilyttävä, eli edellee kuljettava Rekolantietä. Juna asema (Rekola) aivan liian kaukana ja bussit joiden aikataulut eivät aina sovi juniin eivät pääse Rekolan asemalle asti.

    Bussi 72 aivan liian hidas Tikkurilaan!!!

    VastaaPoista
  22. Linja 730 ehdottomasti säilytettävä.
    Päiväkumpu/Laurintien ympäristä nyt ei toimivaa yhteyttä Tikkurilaan - 71 on mutkabussi, jolla menee vain aikaa ja 70 pysäkki kaukana.
    Myöskään Koivukylän terveysasemalle ei Rekolan omakotialueelta Laurintie/Joukontie-tienoilta ole mitään yhteyttä.

    VastaaPoista
  23. Kulomäestä olisi kiva päästä suoraan bussilla koivukylään halmekujalle klo 6.50. ja halmekujalta kulomäkeen. Nyt ensin pitää mennä kulomäestä bussilla korsoon ja odottaa siellä bussia 52. Töistä lähdettäessä en koskaan kerkeä 52 bussiin koska pääsen vasta 15.30. jolloin ensin hyppään kytötieltä 77 sillä matkustan koivukylän juna-asemalle, korson päässä odotan taas bussia. ja yleensä tässä matkassa (n.4km)kestää 45min-1h.

    VastaaPoista
  24. Täällä on puhuttu paljon Viikissä ja Itä-Helsingissä olevista opiskelu- ja työpaikoista sekä Tammiston suunnasta. Julkisen liikenteen yhteydethän huononivat silloin, kun neljäs raide otettiin käyttöön. Vuoroja lopetettiin ja linjareitit muutettiin tosi hitaaksi esim. 732, 734. Silloin lopetin julkisten käytön ja vaihdoin omaan autoon. Työpaikkana siis Viikki ja asun Koivukylässä tulevan kehäradan alapuolella.
    Olisiko mahdollista miettiä seutulinjaa Helsinki-Tuusulanväylä-Koivukylänväylä-Lahdenväylä-Helsinki ja tietysti myös toisinpäin kulkevaksi. Tämä parantaisi Tuusulantien varrelle meneviä sekä Lahdenväylän varrelle meneviä. Kaikkia ei junaliikenne palvele vaihtojen kera.

    VastaaPoista
  25. Etelä-Päiväkumpulainen8. joulukuuta 2011 klo 18.43

    Etelä-Päiväkummusta pitäisi saada suora linja Helsinkiin. 734 linjalla matka kestää todella kauan. Lisäksi paremmat syöttöyhteydet Koivukylän asemalle olisivat todella tarpeelliset, 973 linjalle lisää vuoroja, jotka sopivat yhteen junavuorojen kanssa !!!! Linja 77 ei ole syöttölinja asemalle Etelä-Päiväkumpulaisille, miksi pitää ensin matkustaa ympäri Pohjois-Päiväkumpua, Rekolaa ja Havukoskea ennenkuin pääsee asemalle.

    VastaaPoista
  26. Hei!
    Minä asun Vantaala,Havukoski aluella. Olen töissä Itäkeskuksessa. Matka vie noin tunti -suunta. Ensin bussi Sörnäiseen,sitten metro. Illalla olen töissa klo 21.00 asti. Bussi 87 illalla lähtee 21.18 Mellunmäestä, sillä minä en ehdi.Seurava klo 22.18. Bussi 730-klo 21.30-silläkin en ehdi Itäkeskuksesta,tai pitää juosta.Bussi 734 viimeinen lähtee klo.19.15. Ja viikonloppuna bussit kulkee viellä harvemmin. Toivoon että liikenne Itäkeskukseen parannee.

    VastaaPoista
  27. Lisää 732 ja 734 vuoroja; varsinkin viikonloppuisin 732 kulkemaan myöhempään. Myös 77 saisi kulkea viikonloppuisin.

    VastaaPoista
  28. Linja 623 aivan ehdottoman hyvä ja säilytettävä! Itse käytän sitä työmatkoihini ja lähes päivittäin kyytiin tulee matkustaja, joka pyytää kertomaan kun täytyy jäädä Peijaksen sairaalan luona pois. Suoran linja Helsingistäa Peijaksen sairaalaan on ehdoton. Samaten 87 yhteys Itä-Helsingin ja metron suuntaan. Kiitos.

    VastaaPoista
  29. Olisi mukavaa saada joskus joku yölinja joka kulkisi Helsingistä tänne Päiväkummun vanhalle puolelle (Laurintietä pitkin). Esim.731N voisi Helsingistä tullessa koukata koivukylänväylän kautta havukoski-rekola-päiväkumpu- takaisin vanhalle lahdentielle. Palvelisi monia eikä kuusijärven kohdalla muutenkaan ole paljoa asutusta.

    VastaaPoista
  30. mites mikkola? Lisää vuoroja 54lle klo 5 aikoihin.. Pääsisi kehälle eikä tarvitsisi mennä 3lla eri kulkuneuvolla töihin kiitos.

    VastaaPoista
  31. Terveisiä Etelä-Päiväkummusta "pussin perältä". Asuin aikoinani Rekolassa ja siirryin Päiväkumpuun. Rekolan aikaan muistaakseni kulki 730Z suoraan Lahdentielle ja siten nopeasti Hesaan missä monet ovat töissä. Sitten tämä linja lopetettiin ja hitaat "kyläbussit" tulivat tilalle. Minä hyppäsin omaan autoon tästä syystä. Sitten kun nopea linja Etelä-Päiväkummusta Hesaan, Tikkurilaan ja Tuusulantien suuntaan perustetaan, voin ehkä jättää auton kotia. Nyt en pääse järkevään aikaan Helsingin Sörnäisiin kiertämättä koko Itä-Vantaata. Syöttöliikkenne junille (77) on synkronoimaton ja hidas. Tuusulanväylän suunta ( Pasila ) ei taida linjaa edes olla ( syöttö Päiväkumpu / Tuusulanväylä / Pasila ) voisi palvella monia jatkoyhteyksineen Espoon suuntaan. Käsittääkseni monet ovat töissä Hesassa , Espoossa mutta bussilinjat pyörivät Vantaan sisällä ilman että se palvelisi työmatkalaisia näiltä osin. Tuossa yllä oli kommentti että HSL:llä ei ole työpaikkatietoa mikä auttaisi linjaston suunnittelua, tämä pitää paikkansa ja vie pohjan koko suunnittelusta. Valtaosa liikenteestä on työmatkailua, toki hyvä muistaa terkkarit ja sairaalat siinä ohessa kun niihin on menoa. Joten, auto taas lämpimäks aamulla ja menoks. Mukavaa joulun odotusta kaikille.

    VastaaPoista
  32. Radan itäpuolelta ehdottomasti yhteys Leinelän tulevalle asemalle. Eli linja kulkemaan Laurintietä tai Rekolantietä niin pääsee Leinelästä junaan länteen päin.
    Niin saadaan meidät omakotialueen autoilijat siirtymään yleisiin kulkuvälineisiin.

    Nyt kestää työmatka Rekolasta lentoasemalle julkisilla yli tunnin, autolla 15 min,joten päivänselvä että autoilen.

    72 Tikkurilaan erittäin hidas reitti.

    VastaaPoista
  33. Linja 623 on tärkeä säilyttää suorana yhteytenä Peijaksen sairaalasta Helsingin keskustaan. Sairaalan käyttäjät eivät aina ole kykeneviä vaihtoihin ym. Seutulinjoilla kyliltä keskustaan on käyttöä,koska paljon matkustajia jää pois myös matkan varrella, kaikki eivät asu tai työskentele junaradan varrella. Bussilla on sitä paitsi erittäin mukava matkustaa verrattuna junaan!!

    VastaaPoista
  34. Päiväkummun alue kaipaa parempaa syöttöliikennettä Koivukylän (tai Rekolan) asemalle. Nykyisin saattaa olla että 71,77 ja 730 kulkevat suurinpiirtein 10 min sisällä peräkkäin Laurintiellä ja sitten onkin reilut 45 min hiljaisempaa pysäkillä. Itse pitäisin syöttöliikennettä asemille tärkeänä, jopa tärkeämpänä kuin 730:stä suoraan keskustaan.

    Jokin uusi bussivuoro joka kulksi 77 reittiä alkumatkan muttei kääntyisi Hanabölentielle vaan menisi Rekolantielle ja siitä Asolanväylälle Koivukylän aseman kautta, 71 reittiä toisinsanoen. Linja voisi sitten päättyä jonnekin radan länsipuolelle, ko. alueilla asuvat voinet kommentoida ja kertoa miten heidän alueellaan kyseinen linja palvelisi parhaiten asukkaita.

    Uuden linjan vuorot voisi aikatauluttaa siten että erityisesti päivällä olevat pitkät tauot Laurintien bussiliikenteestä poistuisivat.

    Jos Laurintieltä pääsisi Koivukylän asemalle edes 20min välein ruuhka-aikana ja 30 min muina aikoina, siten että keskustaan menevään junaan ehtisi vaihtaa sujuvasti muttei tarvitsisi 9 min odotella seuraavaa junaa, olisin merkittävästi tyytyväisempi joukkoliikenteen palveluihin.

    Terveisin: Jari A.

    VastaaPoista
  35. Eteläisen Nikinmäen yhteyksiä tulee kehittää. Alueen liikenneyhteydet ovat arkisin 73 M/L –linjojen varassa, sekä arkena ja viikonloppuisin liikennöivien linjojen 742 ja 71 varassa. 73 vuorot lopettavat liikennöinnin aivan liian aikaisin, lisäksi parannuksia toivoisin muutama vuosi sitten lakkautettuihin viikonloppuvuoroihin. 742 ja 71 liikennöivät yleensä tunnin välein, mikä on kohtuullisen pitkä vuoroväli. Nyt sentään Korsosta Nikinmäen suuntaan lähtevät vuorot lähtevät vuorotellen n. 30min välein; minkä ymmärtämiseen YTV:ltä/HSL:ltä meni vuosia.

    742 reitti Helsinkiin on pitkä ja mutkainen, tämä yhdistettynä harvaan vuoroväliin ei ole toimiva yhdistelmä esim. työmatkaliikenteeseen. 742 vuoroja lisättävä, mallia aikatauluun voisi ottaa linjoista 731 tai 741. Lähtöjä myöhäisempään iltaan/yöhön tarvitaan. Myös reitin muuttamista suoremmaksi kannattaa harkita.

    Samoin 71 reittiä/aikataulua tulee kehittää. Kannattaisi pidentää linjan 70 päätepysäkki Mikkolasta Nikinmäkeen, tai sitten yhdistää linjat 70 ja 71 rengaslinjaksi, jota ajettaisiin Tikkurila-Nikinmäki-Mikkola-Korso reittiä (molempiin suuntiin) nykyisen linjan 70 vuorovälillä. Tämä muutos voisi tehdä nykyisen linjan 73 tarpeettomaksi.

    731N vuorot ovat parantaneet liikkumista koko itäisen Vantaan alueella; kaikki 731 muutettava 731N vuoroiksi. Kokonaismatka-aika pitenee n. 5minuutilla, mutta parantaa vantaalaisten veronmaksajien palveluja. Moottoritiellä ei ole pysäkkejä välillä Mikkola-Viikki; vanhalla Lahdentiellä on pysäkkejä ja sen varrella asuu tuhansia vantaalaisia. Lisäksi kehitettävä vanhan Lahdentien ja poikittaisliikenteen vaihtopysäkkejä (esim. Koivukylänväylä, josta vaihtoyhteys Koivukylään/Peijakseen tai Hakunilan kohta, josta vaihtoyhteys Tikkurilaan ja Mellunmäkeen.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin linjasta 70 ja 71 voisi tehdä rengaslinjan. Jos se ei onnistu, niin linja 70 pitää edelleen kulkea Mikkolaan tai oikeammin Maarukanmetsään, missä sen päätepysäkki on tällä hetkellä. Yhteydet Maarukanmetsästä huononevat reippaasti, jos esiteltävä linjauudistus totetuu. Linja 54 lopetetaan ja se hankaloittaa työmatkoja Jumbon suunnalle. Toivottavasti suunniteltavien linjon vuorovälit eivät ole samanlaiset kuin nyt. 731N ja 71 ja 73M menevät peräkkäin Korsosta Maarukkaan muutaman minuutin välein.

      Poista
  36. "kaikki 731 muutettava 731N vuoroiksi. Kokonaismatka-aika pitenee n. 5minuutilla, mutta parantaa vantaalaisten veronmaksajien palveluja. Moottoritiellä ei ole pysäkkejä välillä Mikkola-Viikki"

    Tätä ehdotusta en kyllä kannata! 731N:llä matkustaminen pidentää kyllä matka-aikaa enemmän kuin 5 minuuttia, vaikka se aikataulussa siltä näyttääkin, mutta totuus on toinen.
    Ja sehän juuri 731 idea on ettei pysäkkejä ole moottoritiellä, vaan päästään suoraan nopeasti keskustaan.
    Ennemmin kehittäisin linjaa 730 kulkemaan vanhan lahdentien kautta pidemmän matkan,jolloin se palvelisi Nikinmäkeä.

    VastaaPoista
  37. "Ennemmin kehittäisin linjaa 730 kulkemaan vanhan lahdentien kautta pidemmän matkan,jolloin se palvelisi Nikinmäkeä."
    Tuossahan ei ole mitään järkeä, sillä linjan 730 kokonais matka-aika Leppäkorvesta keskustaan mentäessä on älyttömän pitkä. Nopeammin pääsee kun kävelee asemalle ja matkustaa junalla.

    VastaaPoista
  38. Nikinmäessä asuvana haluaisin busseja Nikinmäki-Helsinki välille useammin kuin 1krt/tunti. Nyt 731N ajaa vanhaa Lahdentietä usein samaan aikaan kuin 742 Helsinkiin/Helsingistä; eikö näitä voisi laittaa ajamaan esim. 30min välein Nikinmäkeen/Nikinmäestä. Miten voi olla, että linjalla 742 (joka on Nikinmäen ensisijainen yhteys Helsinkiin?) matka-aika Nikinmäestä Helsinkiin kestää kauemmin kuin 700-sarjan U-busseilla matka Sipoon Nikkilästä Helsinkiin? Eikö 742 vuoroja voisi ajaa useammin ja muuttaa reitin Koivukylän liittymän kohdalta suoremmaksi joko Lahdentielle tai Lahdenväylälle? 742 busseihin tulee/jää harvoin matkustajia välillä Kuninkaanmäki-Hakunila. Samoin linjoja 742 ja 71 voisi paremmin limittää; usein Nikinmäessä 742 ja 71 bussit ajavat samaan aikaan molempiin suuntiin; eikä tuntiin ole mitään yhteyksiä tarjolla.

    Muutama vuosi sitten HSL kyseli kommentteja yhteyksistä ja järjesti tilaisuuksia kouluilla. Mihin kaikki ne ideat ja kehitysajatukset katosivat? Ainakaan Nikinmäessä mikään ei ole parantunut, näinköhän nytkään!

    VastaaPoista
  39. Etelä-Päiväkummusta Hyvää uutta vuotta!1. tammikuuta 2012 klo 21.37

    Tämä on todella hyvä ehdotus eikä todennäköisesti huononna kenenkään nykyisiä kulkemisia.
    ----------------------------------------

    732 ja 734 reitit voisivat vaihtaa reittejään siten, että nykyinen 734 ajaisikin Havukoskelta Laurantieltä keskustaan 732:n reittiä. Kun taas 732 voisi jatkaa nykyistä 734 reittiä Jokiniemen kautta. Perustelut tälle, että suurella osalla 732 reitin käyttäjillä lähinnä Kytötien varrella on myös lyhyt matka Koivukylän juna-asemalle, toisinkuin 734 reittiläisillä Päiväkummun puolelta on ainoa suora yhteys Helsingin keskustaan pitkä ja kiemurteleva 734 linja.

    VastaaPoista
  40. Linjastosuunnitelmastanne seuraavaa. Miksi kulkuyhteyksiä Peijaksen sairaalaan heikennetään?
    Tällä hetkellä et ole Tikkurilassa tarvinnut miettiä, että pääsetkö millä bussilla Peijakseen.
    Uudistuksen myötä myös sielltä yhteydet huonontuvat.
    Miten on ajateltu esim. Koivukylän terveysasemalta ja Vanhustenkeskuksesta päästävän Peijakseen. Tällä hetekellä linja 53 palvelee asiaa.Ei kai kaikkien bussien tarvitse mennä Leinelään tai sitten kiertäkööt sinne Peijaksen kautta. Ei ole mikään peruste esim. linjalla 72 poistaa Peijasta että ajoaika pitenee.Onko 734 B korvaava myös linjalle 734 vai jääkö se päiväajan linjaksi nykyreitillä? Miten on linja 973 siitä ei suunnitelmassa puhuta mitään. Kai se säily`? Linja 77 siitäkään ei puhuta mitään. Se jos mikä voisi ajaa Leinelän kautta. Kun linja 611N loppuu niin voisiko ajatella että edes erikoispäivinä liikkuva linja 99 ajaisi myös Helsingin pitäjän kirkolle?

    VastaaPoista
  41. Linja 77 Päiväkumpu- Ilola Se voisi ajaa Peijaksen kautta ja liikennöidä nykyistä tiheämmin. Saataisiin Ilolalaisetkin Loivukylän terveysasemalle ja Peijakseen kaupallisista palveluista puhumattakaan.

    VastaaPoista
  42. Leppäkorvesta on saatava paremmat kulkuyhteydet, niin Vantaan sisäisellä kuin seutulinjalla matkustaessa. Linja 730 ja 87 liikennöivät aivan liian harvoin ja sitten kun ne kulkevat, ne menevät peräkanaa. Jos vuoroja ei saa lisättyä, niin olisiko mahdollista edes järkevöittää niitä. Leppäkorvesta Korson asemalle ja toisinpäin tulisi perustaa oma linja, joka liikennöisi esim. 15-20 minuutin välein. Tai vastaavasti linja, joka kulkisi Leppäkorvesta suoraan Tikkurilaan 2 krt/ tunnissa. Eiköhän moni asukas jättäisi auton päiväksi omalle pihalle seisomaan, jos hsl antaisi siihen mahdollisuuden.

    VastaaPoista
  43. Kannatan edellistä kirjoitusta, Leppäkorvesta paremmat yhteydet ja mielellään suora linja Tikkurilaan. Joskushan niin on ollutkin, mutta sekin linja menetettiin. Aamulla myös 87 ja 730 usein ajaa peräkkäin. 87 lähtee 7.28 ja 730 lähtee 7.24 nikimäestä, näille lähdöille vaikka 10 minuutin ero, niin palvelisi paremmin aamulla kun yrittää junalle mennä. Auton jättäisin kotiin jos yhteydet paranesivat Leppäkorvesta.

    VastaaPoista
  44. Komppaan edellisiä kirjoittajia Leppäkorven yhteyksistä. Helpottaisi paljon jos Leppäkorvesta kulkisi linja Korson aseman kautta esim. Tikkurilaan tai Jumboon/Tammistoon 2 kertaa tunnissa. Silloin kasvaisi mahdollisuus saada sovitettua aikatauluja myös junan kanssa sopiviksi, kunhan vain kaikki kolme eri linjaa ei lähtisi peräkkäin. Teen vuorotyötä ja välillä on melko haasteellista sovitella aikatauluja sopiviksi, varsinkin kun joudun kulkemaan kolmella eri kulkuneuvolla. Usein joudun kävelemään asemalta Leppäkorpeen (ja päinvastoin), ja silloin työmatka venyy helposti puoleentoista tuntiin.

    VastaaPoista
  45. Nyt Linjastosuunnitelmassa linjan 730 päätepysäkki siirtyisi Korsoon jättäen siis Leppäkorven kokonaan kahden ns syöttölinjan varaan. Alueellehan rakennetaan koko ajan lisää pientalo/rivitaloja. Oman auton käyttö lisääntyy!

    VastaaPoista
  46. Bussi 77 on ainoa liikennöintiväline Päiväkummusta esimerkiksi Havukosken yläkoululle, sen reittiä ei tule muuttaa. Muuttamalla reittiä ainoa liikennöintikatu olisi Peijaksentie. Alue on omakotitalo aluetta ja jos ajatus on, että kaikilla on auto, se pitää paikkaansa, mutta koululaiset tarvitsevat tämän bussilinjan.

    VastaaPoista
  47. Havukoskelta lentokentälle pitäisi saada linja, joka veisi LEINELÄN asemalle/asemalta suoraan Havukosken-Rekolan suuntaan. Jopa polkupyörällä pääsee nopeammin lentokentälle kuin julkisilla.....

    VastaaPoista