torstai 15. joulukuuta 2011

Projektiryhmä jatkaa suunnittelua - tavoitteena linjaston selkiyttäminen

Kiitos tähän mennesä saamistamme kommenteistanne!

Suunnittelutyöpajat ja -kokoukset on pidetty ja nyt linjaston suunnittelua jatkaa HSL:n ja Vantaan kaupungin joukkoliikenneasiantuntijoista koottu projektiryhmä. Projektiryhmässä suunnittelutyöpajojen ja -kokousten tulokset kootaan yhteen ja linjastoa työstetään eteenpäin kohti linjastosuunnitelmaehdotusta.

Korso-Koivukylä-alueen linjastosuunnittelun keskeisenä tavoitteena on selkiyttää alueen nykyistä linjastoa ja tämä onkin ollut keskeisesti esillä kaikissa suunnittelutyöpajoissa ja -kokouksissa.

Nykyisin erilaisia linjavariaatioita ja kirjaintunnuksia on suunnittelualueella lukuisia, joten matkustajan on vaikea hahmottaa, mitä reittiä mikäkin bussi milloinkin ajaa. Selkeämpi linjasto on helpompi hahmottaa ja käyttää, ja myös aikataulut on helpompi suunnitella tasavälisiksi ja tahdistaa junien kanssa.

Mm. Oslossa ja Kööpenhaminassa bussilinjaston selkiyttämisellä on saatu aikaan hyviä tuloksia. Molemmissa kaupungeissa joukkoliikenteen houkuttelevuus on parantunut ja matkustajamäärät lisääntyneet.

Korso-Koivukylä-alueella linjaston selkiyttämiseksi työpajoissa on pyritty löytämään kullekin tarkastelualueelle muutamaa pääbussilinjaa. Keskittämällä liikennettä näille voitaisiin vuoroväliä tihentää nykyisestä. Linjaston selkiyttämiseksi on lisäksi mietitty muun muassa vaikeasti hahmotettavan Korson ympyrälinjan lakkauttamista ja korvaamista helpommin hahmotettavalla ratkaisulla.

Työpajoissa pohdittiin alustavasti myös mahdollisuutta perustaa alueelle kutsuohjattu pienkalusto- tai palvelulinja. Linja täydentäisi pääbussilinjoja etenkin sellaisilla alueilla, joilla ei voi ajaa isolla bussikalustolla, ja sellaisilla reiteillä, joilla matkustajamäärä ei ole riittävä tiheään liikennöivän pääbussilinjan ylläpitämiseksi.

Millaisia ajatuksia nämä pohdinnat linjaston selkiyttämisestä, pääbussilinjojen muodostamisesta ja pienkalusto-/palvelulinjoista herättävät?

Jätä kommentti ja osallistu suunnitteluun!

15 kommenttia:

  1. Etelä-Päiväkumpu on Lahdenväylän suhteen "pussinperällä" eivätkä sen nykyiset bussilinjat tyydytä seuraavista syistä:
    - bussi Rautatientorille on tarpeellinen, mutta riittäviä matkustajamääriä kootakseen sen on kierreltävä muissa kaupunginosissa, mikä vie runsaasti aikaa
    - linja 973 kulkee Koivukylän asemalle (-lta) erittäin epäsäännöllisesti, liian harvoin, ei synkronoituna junien kanssa, ja sen on usein vaikea pysyä aikataulussaan
    - viikonloppuisin on kaksi yhteyttä Helsinkiin (734 ja 973/611N+juna), mutta ne lähtevät monesti lähes peräkkäin kerran tunnissa, mikä olisi varmaan helposti korjattavissa.
    - ei ole suoraa yhteyttä lentoasemalle
    - ei ole suoraa yhteyttä Tikkurilaan

    Etelä-Päiväkummun yhteyksien kannalta ratkaisevaa on, missä aikataulussa avataan suunniteltu Päiväkummuntien jatke Koivukylänväylälle. Olisi suurta tuhlausta jättää käyttämättä tämä yhteys Lahdenväylälle, kun suora bussiyhteys Lahdenväylälle ja Rautatientorille kuitenkin tarvitaan jatkossakin. Tällöin olisi luonnollista, että Etelä-Päiväkumpuun Peijaksentietä pitkin ei tarvittaisi kuin yksi bussilinja, joka kulkisi myös Koivukylän ja Leinelän asemien kautta. Sen päätepysäkki voisi olla vaikkapa Ilolassa, Kylmäojalla tms. Linjan aikatulun ollessa etenkin ruuhka-aikoihin melko tiheä näin hoituisivat kaikki em. vaaditut yhteydet. Koivukylän terveysaseman, Peijaksen sairaalan ja eri oppilaitosten jääminen reitin ulkopuolelle pitäisi kuitenkin selvittää.

    Mikäli yhteys Päiväkummuntieltä Koivukylänväylälle viipyy, voisivat nykyiset linjat mielestäni jatkaa, kuitenkin siten, että
    - 734 siirtyy ajamaan Havukoskelta lähtien nykyisen 732:n reittiä
    - 973:n aikatauluihin tehdään em. muutokset: ei lähtöjä samaan aikaan 734:n kanssa, säännölliset aikataulut junien aikatauluihin synkronoituina ja tiheämmin vuorovälein

    VastaaPoista
  2. Eteläisessä Päiväkummussa asuvana ja Tikkurilassa työpaikka, toivoisin, että linjan 70 reittiä mietittäisiin uudestaan. Tällä hetkellä lähimmät pysäkit ovat Hanabölentiellä ja Koivukylän koululla. Bussi ja vaihto junaan yhteys on, mutta valitettavasti se on sen verran työlästä ja hidasta odottelua, että helpoimmaksi ja nopeimmaksi ratkaisuksi jää hypätä omaan autoon. Omakotivaltaisessa Päiväkummussa on paljon oman auton käyttäjiä, osittain ehkä juuri siitä syystä, että matkat pysäkeille ovat melko pitkät. Tikkurilasta on myös vaikea saada parkkipaikkoja, joten julkisten kulkuvälineiden käyttö olisi tältäkin osin perusteltua ja näin tulisi huuomioitua myös ilmastonäkökulma.

    VastaaPoista
  3. Ainakin linja 623 täytyy säilyttää. On ainoa yhteys esim. Mäkelänkadulle. Voisi ruuhka-aikaan kulkea useammin. Kytötie on pysyttävä jatkossakin reitillä.

    VastaaPoista
  4. Bussi nro 70 voisi pyöräyttää päiväkummun lenkin peijaksentieltä päiväkummuntien kautta laurintielle ja jatkaa sitten mikkolaan. Samoin toisesta suunnasta laurintieltä päiväkummuntien kautta peijaksentielle ja siitä tikkurilaan jo nyt olemassa olevaa reittiä. Helpottaisi päiväkummun tikkurilassa harrastuksissa käyviä lapsia ja nuoria sekä kaikkia suoraa reittiä tarvitsevia. Varsinkinkin Etelä-Päiväkummusta liian pitkät odotus- ja vaihtoajat.

    VastaaPoista
  5. Bussi nro 71 reittiä voisi miettiä tarkemmin kulkee Tikkurilasta todella pitkän reitin Vierumäkeen ja Korson kohdalla säännöllisesti yli 10 minuuttia myöhässä matkalla Vierumäkeen.Pisimmät odotus ajat ovat olleet 30 minuuttia

    VastaaPoista
  6. Tärkeää olisi saada Etelä-Päiväkummusta sujuva syöttöliikenne koivukylään junalle, nyt liian harvoin. Myös vaihdoton yhteys tikkurilaan, josta pääsee nopeampiin juniin, ja myös kaukojuniin. Sitä tarvitsevat lapset, nuoret, vanhukset ja kaikki autottomat. Tikkurilassa moni hoitaa asioitaan, on työssä ja harrastaa siellä mutta matka sinne kestää kaikkine vaihtoineen, pysäkille kävelyineen ja odotusaikojen suhteen harmittavan paljon. Lisäksi on turvattava suora yhteys Helsinkiin, koska työmatkaliikenne ei ole kokemuksesta ollut junalla varmaa ja on kurjaa myöhästyä töistä. On oltava myös vaihtoehto junalle.

    VastaaPoista
  7. Tutustuessani uusiin linjasto uudistuksiin huomasin ettei jatkossa Koivukylästä pääse Hakkilassa sijaitsevaan Metson toimitiloihin(entinen Honka-talo Vanhan porvoontien varrella Honkanummen hautausmaan vieressä.Alueella toki sijaitsee paljon muitakin työpaikkoja.)Tällä hetkellä pääsen töihin 732:lla,joka menee Havukoskelta Helsinkiin mukavin väliajoin.Näihin kohteisiin pitäisi olla mahdollisuus esim.tilaaminen pienemmällä kalustolla,jotta töihin voisi jatkossakin mennä.Yksityisautoilukaan ei ole vaihtoehto,koska ajokorttia ei ole.Mielestäni on aika lyhytnäköistä lopettaa bussilinja,joka kulkee koivukylästä Koivukylänväylän ja vanhan porvoontien kautta helsinkiin,koska reitillä sijaitsee monia yrityksiä aina Porttipuistoon saakka.

    VastaaPoista
  8. Kulomäentien lähistöllä Metsolassa asuvana kummastelen edelleen liikennesuunnittelijoiden näkemystä linjan 731 suhteen. Olen jo linjaa aiemmin muutettaessa kiinnittänyt huomiota seuraaviin asioihin. Kyseinen linja on ainoa Korsosta Helsinkiin suoraan lahdenväylää kulkeva linja. Muualla Vantaalla ja Helsingissä liikennettä parannetaan metro- ja rautatiehankkeilla, mutta vaarana on Korson alueen näivettyminen ja oman auton käytön lisääntyminen. Nämä seikat ovat nähtävissä silmillä myös suunnitelmista ja niihin liittyvistä kartoista.

    Muutaman vuoden takainen muutos 731- linjojen muuttamisesta 731N linjoiksi on jo osittain tehnyt tarpeettomiksi bussin käyttämisen Korson Metsolasta ja Mikkolasta Helsinkiin, koska vuorot 731 N ja 731 saapuvat samaan aikaan Helsinkiin. Esim. vuorot Kulomäestä klo 7.25N ja 7:40 lähtevät vuorot sekä 7:50N ja 8:10 lähtevät vuorot saapuvat samaan aikaan Helsinkiin. Usein N vuoro saapuu Rautatientorille jopa myöhemmin kuin seuraavaksi lähtevä normaalivuoro. Tämän vuoksi en enää käytä lainkaan aamuisin 731N bussia, vaan ainoastaan kahdesti tunnissa kulkevaa 731 bussia, jossa lähes joka aamu ihmiset joutuvat seisomaan, koska bussi on täynnä. Iltaisin palatessa on usein pakko käyttää mainittua N-vuoroa, koska normaalivuoroja ei ole.

    Kyseisen linjan kierrättäminen Nikinmäen ja vanhan lahdentien kautta on tarpeetonta, koska ihmiset eivät ole menossa töihin kyseiselle alueelle, vaan Viikkiin ja Helsinkiin. Vanhan lahdentien, Nikinmäen, Itä-Hakkilan ja Hakunilan väestöä palvelevat muut vanhaa lahdentietä Helsinkiin kulkevat linjat, joten muutos on tämänkin vuoksi tarpeeton. Lisäksi Vantaan sisäisillä linjoilla on jo turvattu kulku Nikinmäen suuntaan Korson asemalta.

    Perheessämme kaksi henkilöä käyttää mainittua bussilinjaa. Suunnitelmanne ja päätöksenne vaikuttavat perheessämme niin, että käytämme vuosittain yhteensä 12 vuorokautta enemmän aikaa bussissa. Eli vuorojen 731 ja 731N matka-ajan erotus 15 min/ suunta X 2 = 30 min enemmän matkustusaikaa/päivä x n. 250 arkipäivää = 125 h/henkilö = 6 vuorokautta/henkilö. Tämä aika on pois perheeltä ja yhteisistä harrastuksista.

    Pikemminkin 731-bussin kulkemista voisi parantaa ohjeistamalla, sallimalla ja helpottamalla kehä III:n liittymässä sitä, että bussit ohittavat liittymän aiheuttamaa ruuhkaa siirtymällä liittymäkaistalle ja risteyksen jälkeen takaisin lahdentielle.

    Lisäksi ilmoitan, ettei myöskään ajatuksenne niin sanotusta syöttöliikenteestä Korson asemalle toimi. Esim. pysäkiltä V8218 Venuksenpuisto klo 7.42 lähteväksi merkityllä bussilla 731N ei ehdi Korsosta Helsinkiin klo 7.51 lähtevään junaan, vaan on odotettava klo 8:01 lähtevää junaa. Näin ollen aikaa on kulunut pelkästään siirtymiseen Korson juna-asemalla Helsinkiin menevään junaan 19 min. Jos haluaisin ehtiä mainittuun 7:51 junaan, minun tulisi lähteä 7.34 lähtevällä 73M bussilla, jolloin pelkästään matka-aika junan lähtöön laskettuna olisi 17 min. Näihin siirtymisiin tulevat lisäksi kävelymatkat bussipysäkille ja Helsingissä juna-asemalta eteenpäin sekä itse junamatka. Tämä oli vain yksi ainoa esimerkki lukuisten muiden joukossa. Vaadin, että rytmitätte Korson juna-asemalle menevät bussit niin, että siirtymisaikaa Korson juna-asemalla pysäkin ja raiteen välille jää noin 2-3 min.

    Päätöksenne ja suunnitelmanne eivät mielestäni kaiken kaikkiaan tue ajatusta autottomasta Helsingistä eivätkä myöskään autottomasta siirtymäliikenteestä. Kun on kyse seutualueella etäällä Helsingistä sijaitsevasta kohteesta, pitää olla myös suora yhteys Helsinkiin eikä ainoastaan linja, joka "palvelee kaikkia" kiertämällä kaikki kinttupolut ja kylät. Tämä ei ole palvelemista vaan Helsingin työvoiman yövaraston nöyryyttämistä. Vaadin, että linja 731 säilytetään ainoana "suorana" väylänä Helsinkiin ja että nykyiset N-vuorot muutetaan takaisin normaalivuoroiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venuksenpuiston pysäkiltä lähtee 5 bussia Korson asemalle, ruuhka-aikana n.10 lähtöä tunnissa, eikä niistä löydy sopivaa? Juna lähtee "noin" 10min välein. Jos on niin hyvä kuntoinen että, riittää 2-3 min pysäkiltä asemalle korsossa voi sen kävelläkkin Metsolasta.

      Poista
  9. Täysin eri mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Metsolasta ja Mikkolasta yhteydet parantuneet 731N vuorojen myötä esim. Hakunilaan ja Kuusijärvelle. Ehdottomasti lisää 731N vuoroja, ruuhka-aikoihin voi jättää kerran tuntiin express-bussin ajamaan moottoritietä pitkin - jos on tarvetta. Vanha Lahdentie on hyvä vaihtoehto moottoritielle. 731N vuoroihin voisi tehdä sen muutoksen, että Helsingistä lähtevästä bussista voisi jäädä pois vasta Vantaan puolella; linja nopeutuisi kun stadilaiset kulkisivat Sörkkään ratikalla eikä seutubussilla.

    VastaaPoista
  10. 731 linjan muuttamiseksi kokonaan 731N linjaksi ei palvele oikein ketään. Pyrin käyttämään päivittäin pelkästään 731 linjaa, koska 731N linjan käyttö pidentää matka-aikaa n. 20 min ja itse N käyttäjiä on matkaa kohti yksi tai kaksi, joskus ei jopa yhtään. En ymmärrä logiikkaa, miksi kaikkien muiden linjaa käyttävien pitää lähteä kiertelemään päivittäin edestakaisin pitkin Sipoon korpia!
    Itse 731 linjaa käyttää käsittääkseni henkilöt, joille Korson junayhteys ei sovi. Eli suurin osa matkustajasta jäävät linjalta pois ennen sen pääteasemaa. (Malmi, Sörnäinen ja Hakaniemi)
    HSL:n politiikka pakottaa 731N linjan tai junan käyttäjäksi ja tämä ainakin osaltani lopettaa HSL:n palvelujen käytön päivittäisissä työmatkoissa. Uskon että myös monella muulla.
    Jos HSL:n haluaa olla kustannustehokas, rakentakaa esim. raitiovaunulinja Lahden moottoritien kupeen, jotta saatte kuljetettua kohtuullisessa ajassa ihmiset töihin.

    VastaaPoista
  11. Lahden moottoritien itäpuolelta nopein yhteys Helsinkiin on suora bussiyhteys. Tätä palvelee nyt hyvin 731N linja. Linjalla 731 ei ole pysäkkiä moottoritiellä edes Korson rampissa, joten moottoritien itäpuolelle tulee Mikkolasta usean kilometrin kävely: 731N linja on itäpuolen asukkaille hyvä ja toimiva vaihtoehto; nyt tosin kulkee usein samaan aikaan kuin 742.

    Jos halutaan moottoritien itäpuolelta yhteydet junaan, niin vaihtoasemana pitäisi olla Tikkurila, jossa pysähtyy myös nopeat paikallisjunat. Onko linjauudistuksessa huomioitu Tikkurilaan tuleva uusi liikenneterminaali?

    VastaaPoista
  12. Täällä Siilitie / Kulomäentien kulmilla asuville jää siis bussi 71 ainoaksi jolla pääsee Tikkurilaan (peijaksen kautta sekin).71 matka-aika on jo nyt ihan tajuton. Sen roolia kotiseutu linjana voi lisätä mielin määrin mutta se ei sovellu nykyiselläänkään työmatkoille ja vielä vähemmän muutoksen jälkeen.
    Antakaa 70 olla mutta poistakaa se peijaksen pyörähdys.

    VastaaPoista
  13. Minkä takia linjakarttaan ei voisi merkitä eri linja(ryhmiä) eri väreillä? Selkeyttäisi varmasti sitä millä bussilla minnekin pääsee, ja loisi samalla bussilinjoille samanlaista tunnistettavuutta kuten Jokeri-linjalla nytten on!
    Näinhän on linjastoa selkeytetty Ainakin, seuraavissa kaupungeissa: Saksan Augsburgissa, Braunschweigissa, Bremenissä, Hallessa, Hannoverissa, Rhein-Neckarin alueella (Mannheim, Ludwigshafen, Heidelberg), Karlsruhessa, Leipzigissä, Mainzissa, Nürnbergissä, Oberhausenissa ja jne.

    VastaaPoista
  14. Onko tämän linjastomuutoksen tarkoitus huonontaa julkista liikennettä ja lisätä yksityisautoilua? Ainakin Nikinmäessä asuvana tuntuu siltä. Jos jatkossa haluaa lapsen pääsevän harrastuksiin bussilla viikonloppuna, niin pitää kävellä Lahdentielle asti. Jos haluaa, että lapsi pääsee turvallisesti pysäkille (71, 731N), niin hänet tulee saattaa Lahdentien pysäkille. Kävelyä pysäkille tulee edestakaisin n. 30min; siinä ajassa lapsen vie autolla Korsoon, Tikkurilaan, jne. Kummankohan vaihtoehdon valitsemme Nikinmäessä jatkossa? Nyt 71 ajaa Nikinmäessä, joten sitä on lasten helppo käyttää; ainut miinus tällä hetkellä on pitkä vuoroväli. Nyt kun 71-linjan vuoroväli olisi paranemassa, niin linja siirretään reitille, joka ei palvele kaikkia Nikinmäessä. Samoin huononnetaan 742 reittiä, kun sillä ei jatkossa pääse Korsoon. Viikonloppuna 742 on ainoa linja Nikinmäessä ja sillä pääsee Helsinkiin ja Pohjois-Nikinmäkeen; ei siis Korsoon tai Tikkurilaan. Tunnin vuoroväli on aivan liian pitkä, samoin tunnin ajoaika Helsinkiin.

    Voisiko ajatella, että uusi 75 ajaisi myös viikonloppuna, vaikka edes tunnin vuorovälillä.

    Eihän tässä ehdotuksessa ole mitään järkeä!

    VastaaPoista